sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Brussels and other cool things

Aika lentää! Taas viikko mennyt, tiistaina tulee täyteen 3 kuukautta Belgiassa. Koulussa alkaa kolmen viikon päästä joulunajan isot kokeet, jotka täällä on siis kaikista aineista aina lukukauden lopussa. Onneksi mun ei tarvi ottaa niistä stressiä.. Jotkut vaihtarit täällä, esimerkiksi Sofie, ei uusi niiden kouluvuotta vaihtovuoden jälkeen, vaan jatkaa niinkuin tää olisi ollut tavallinen kouluvuosi. Tarkoittaen että täällä pitää päästä kaikki aineet läpi ranskaksi, ja sen lisäksi Sofien pitää opiskella asioita, joita Norjassa käydään tänä vuonna, koska tietenkin opetussuunnitelmat ja aihepiirit vaihtelee tosi paljon maiden välillä. Vaikka oliskin hienoa pystyä tuohon ja jatkaa lukiota ilman "välivuotta", oon tyytyväinen että voin täällä keskittyä muihin asioihin. 

Eilen otin aamulla junan Brysseliin. Oltiin sovittu Sofien kanssa edellisenä päivänä että mennään, mutta sen hostisällä oli synttärit, joten Sofie pääsi tulemaan vasta iltapäivällä. Olin kerrankin etukäteen katsonut paikkoja, missä kannattaa käydä. Halusin pois ydinkeskustasta, mikä on täynnä turistiravintoloita, turistikohteita ja tietenkin niitä turisteja. Viimekertainen reissu keskittyi aika hyvin niihin nähtävyyksiin ja shoppailukatuihin, halusin nähdä jotain muuta. Juna-asemalta suunnistin aukiolle, jossa pidetään joka päivä valtava kirpputori. Ihmettelin taas jonkin aikaa mitä kaikkea tavaraa maailmasta löytyykään, ja jatkoin matkaa. Ympärillä oli kaupungin taiteilija-alue, täynnä vintage-liikkeitä, antiikkihuonekaluja, pienien taiteilijoiden gallerioita ja ihania kahviloita, jotka toimivat samalla kirjakauppana, huonekaluliikkeenä tai tatuointistudiona. 




Pari tuntia harhailtuani tulin kaupungin toiselle ostoskadulle, jolta otin summissa poikkitien oikealle, ja tulin taivaaseen. Kaikissa kaupoissa täällä oli joku juju. Esimerkiksi keittiötarvike- ja herkkuliike (4 kerrosta!), missä pääsi seuraamaan kokkikursseja joka tunti eri aiheesta, nyt katsoin kun nuori mies opetti vanhoille tädeille molekyyligastronomiaa. Tapasin suomalaisen vanhemman pariskunnan, joka kertoi asuvansa Brysselissä, ja neuvoi alueen parhaat putiikit, kahvilat ja kirppikset. En ehtinyt lähteä kuitenkaan etsimään niitä, Carmen oli tulossa mun seuraksi. Mulla ei ollut oikeastaan hajuakaan missä olin, kävelin takaisin keskustaanpäin puhelimen näyttöä (google maps) tuijottaen. 




Löysin Carmenin, ja otettiin metro keskustan juna-asemalle, missä tavattiin Sofie. Sofie oli ekaa kertaa Brysselissä, joten käytiin katsomassa välttämättömimmät Grand Place ja kuninkaanpalatsi. Syötiin vohveleita ja käveleskeltiin ympäriinsä. Käytiin vielä samalla alueella, missä aamulla olin harhaillut, ja illalla valittiin aika huono turistiravintola, jossa juotiin tähänasti kalleimmat kirit mitä oon nähny ja syötiin turistihinnoitellut annokset, jotka oli täysin samat kuin joka toisessa Belgialaisessa ravintolassa.

Belgiassa on paljon ruokaerikoisuuksia, tai siis perinteisiä annoksia, jotka löytää melkein jokaisen ravintolan listalta, paitsi jos ravintola on erikseen ranskalainen bistro, italialainen, kreikkalainen yms, tai joskus siitäkin huolimatta. Simpukoita valkosipulikermassa ranskalaisten kanssa, simpukoita valkoviinissä ranskalaisten kanssa. Tomaatti-katkarapupaistosta, Tartarpihviä ja ranskalaisia (mun vakkari), Pasta Bolognese (jokaisen ravintolan listalla vaikka ei olekaa belgiasta), Lihapullat Liegeläisittäin ranskalaisten kanssa, jnejne.. Ei siinä mitään, tykkään kyllä näistä kaikista mutta listat ei todellakaan ole yllätyksellisiä. Tästä johtuen ravintoloiden välillä on paljon kilpailua, koska jokaisella kaupunkilaisella on oma mielipide siitä, mistä raflasta saa parhaat simpukat ranskalaisilla tai katkaravut valkosipulivoissa. Jos näihin kyllästyy, niin täältä kyllä löytyy valtavasti etnisiä ravintoloitakin. 

Aihe harhailee ruokaan, aika aamupalalle selvästi.. Kuitenkin, syönnin jälkeen käveltiin juna-asemalle hirveässä kiireessä (niinkuin joka kerta), ja päädyttiin odottamaan junaa joka oli myöhässä (niinkuin joka kerta). Junassa juttua taas riitti niin paljon että melkein harmitti kun pysähdyttiin Liegen asemalla ja Sofie jäi pois. Jatkoin matkaa kotiin tyytyväisin mielin ja jalat arkana kokopäivän kävelystä. 






Vaikka Brysseli ei ensinäkemältä vaikutakaan samalla lailla kauniilta Euroopan kaupungilta niinkuin esimerkiksi Rooma tai Pariisi, se on kuitenkin täynnä ylläreitä ja nähtävää riittää vaikka kuinka moneksi kerraksi, kunhan vaan jaksaa poistua kaupungin ytimestä. Kokonaisia julkisivuja maalattu tintin-sarjakuviksi. Kaikennäköisiä ihmisiä. Paljon turisteja, valtavasti liikemiehiä salkkuineen ja vielä enemmän hipstereitä reput selässä ja sukat vilkkuen.

On vaikea käsittää miten näin pienessä maassa on niin paljon nähtävää. Suurimmista kaupungeista on vielä kokonaan käymättä Brugge, Gent ja Charleroi, Antwerpenistäkin on nähty vain vilaus, puhumattakaan rajojen toisella puolella Lille, Maastricht ja Luxemburg, jotka ovat kaikki parin tunnin päässä. Pieni intoilija täällä ei pysy pöksyissään. 




Time flies! Again a week.. On tuesday I've been here exactly 3 months. After three weeks there will be big christmas -exams in school, that are two times a year for every subject. I'm so glad I don't have to stress about that. Some of the exchange students, like Sofie, don't actually take their year again when they return to their home country. That means she doesn't only have to pass every subject here in french, but also study the things that the others are studying in Norway during the year, because the things they study are very different from what they study here in belgian schools at the same time. Even though it would be great to manage all that and continue school without a "gap year", I'm so happy I can concentrate to other things here instead of stressing about school. 

Yesterday morning I took a train to Brussels. We had planned it the day before with Sofie, But her hostdad had his birthday so she could only come in the afternoon. For once, I had actually done a little research about the places I wanted to visit. I wanted to get out of the very center of the city, which is full of tourist restaurants, tourist attractions and of course the tourists themselves. The last time I went to Brussels it was mainly only those things that I saw, so I wanted to see other sides of the city. From the train station I found my way to a square where there's a huge flea market every day. I spent some time wondering all the weird stuff that people can have and kept going. I was in the middle of the artistic part of the city, full of vintage-stores, antique furniture, small art galleries and lovely cafes that also sold old books or furniture. 

after two hours or so, I found myself in another shopping street, where I took a random smaller road to the right, and arrived to heaven. Every shops here had a special something. For example a kitchenware- and delicacies-store (4 floors!) where you could watch cooking courses of different subjects every hour. I watched a young guy teaching old ladies about molecular gastronomy. I also met an older finnish couple, who told they live in Brussels, and gave me tips about where to find the best boutiques, cafés and secondhand shops. I didn't have time to search those though, Carmen was coming. To be honest I had no idea where I was so thank god for google maps and 3g in my phone, I walked towards the center and found Carmen.

We took the metro to the central train station where we met Sofie. It was Sofie's first time in Brussels, so we checked the necessary places like the Grand place and the royal palace. We ate waffles and walked around. Later we visited the same area I had wandered through in the morning, and when it became dark we chose a pretty bad tourist restaurant, where we drank the most expensive kirrs i have seen so far and ate over priced meals. I also got the same comment for the tenth time I've been here when the waiter asked why does the smallest one in the group eat the most.. 

In Belgium there's a lot of food specialties, or the traditional dishes that you'll find from the list of almost every single restaurant here, unless the restaurant is specially a french, italian, creek etc, and sometimes even in spite of that. Mussels in garlic and cream with fries, mussels in white wine with fries. Tomatoes with shrimps, tartar stake with fries (my favorite), pasta bolognese (in every single belgian restaurant even though it comes from Italy..), meatballs, etc.. Not that I don't like these dishes, I love especially the tartar stake and the mussels, but the menus are really not surprising at all. Hence, there's a lot of competition between restaurants, because everyone has their own strong opinion about where you get the best mussels or scampis in garlic cream. If you get bored though, there's a lot of ethnic restaurants too.

The topic is starting to change to food, it's clearly time for breakfast.. Anyway, after eating we walked to the train station in a hurry (like every single time) and ended up waiting the train that was late (like every single time) In the train we had so much to talk about again that I almost felt sorry when the train stopped in Liege and Sofie got off. I continued home with a happy mind and legs hurting from walking the whole day. 

Even though Brussels might not at first seem like a beautiful european city like Paris, Rome or London, it's still full of surprises and there's so much to see and discover, as long as you're ready to get out of the center and the tourist attractions. Whole house frontages painted as a Tintin -comic. All kinds of people. A lot of tourists, thousands of businessmen and even more hipsters with backpacks in their backs and socks showing from the legs of too short trousers. 

It's hard to take how much there is to see in such a small country like Belgium. From the biggest cities I have yet to see Brugge, Gent and Charleroi, I've only seen a glimpse of Antwerpen not even mentioning all the places behind the borders like Lille, Maastricht and Luxembourg, all just a couple hours away. 




2 kommenttia:

  1. It makes me so happy to read this, it was a wonderfu day :) Hopefully we can go again soon, and I am of course up for Lille, Maastrich, Luxembourg or any other place! Thanks again for a lovely trip

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. we'll go again as soon as possible!! :) it was great

      Poista